Karkkilan Maaseutunaiset

Karkkilan maaseutunaisia liittämässä viestiä harrastemessuilla
naisille jaettuihin auringonkukkiin.


 

Karkkilan Maaseutunaiset ry on kaikille avoin Karkkilassa toimiva yhdistys. Se kuuluu Maa- ja kotitalousnaisten järjestöön, joka on yksi Suomen suurimmista naisjärjestöistä noin 23 0000 jäsenellään.

 

Yhdistys järjestää yhteisöllistä toimintaa:  kokoontumisia, tapahtumia, kursseja ja retkiä. Toiminnassa ovat esillä ajankohtaiset järjestön teemat.

 

 

Uusimmat tapahtumat katosivat päivityksen yhteydessä. Asia on työn alla.

Naistenpäivä seurakuntatalolla 2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulumyyjäiset 2015

 

 

 

 

 

 

 

Marraskuussa 2015 askarreltiin havupalloja.

 
 

 

 

 

Elokuun 2 päivä 2015 matkattiin Jokioisten kesäteatteriin katsomaan Se on salaisuus -näytelmää. Matkalla poikettiin lounaalla ja hieman shoppailemassa Humppilassa.

 

 

 

Heinäkuun 7. päivä 2015 vietettiin saunailtaa Helenan saunalla vuoden heinäkuulle tyypillisessä sateisessa säässä.

 

 

 

Maa- ja kotitalousnaiset kokkailivat tulistellen

Monenlaisia grilliherkkuja kokkailtiin grilliruokaillassa 11.6.2015. Kokeiltiin myös savustamista. Grilliruokia höystivät herkulliset lisäkkeet ja raikkaat salaatit. Maisteltiinpa horsman versojakin - villiä parsaa.

 

Naistenpäivää ja Karkkilan Maaseutunaiset ry:n 80 vuotisjuhlaa vietettiin lauantaina 7.3.2015 Pohjanpirtillä. 

Juhlat vetivät Pohjanpirtin  salin täyteen juhlayleisöä. Juhlapuhuja kirjailija, FT Kirsti Manninen  aiheenaan Yhdessä olemme enemmän kertoi yhteisöllisyyden merkityksestä. Paikalle tupsahti myös kuokkavieras  Öhmanska, joka hauskutti tarinoillaan juhlayleisöä. Viereille tarjottu brunssi tuntui maistuvan ja aikaa annettiin myös keskinäiselle seurustelulle.  Yhdistyksessä 1990-luvulla sihteerinä ollut Oili Tuomenoja lausui yhdistyksen runon mittaan kirjoitettamansa historiikin. Taidokkaista musiikkiesityksistä vastasi yhteiskoulun valinnaisen musiikin opiskelijat Anna Tallgrenin johdolla. Lopuksi lauletiin Maa- ja kotitalousnaisten laulu.

 

 

Tammikuun 31 päivä 2015 kokoonnuttiin kirjastoon askartelemaan metsäaiheisia tai metsämateriaaliasta tehtyjä ystävänpäiväkortteja.

 

 

 

Tapahtui 2014

  • Joulumyyjäiset keräsivät  14.12.2014 Pohjanpirtin täydeltä  niin myyjiä kuin asiakkaita.

  • Marraskuussa 2014 kokoonnuttiin tekemään toinen toistaan upeampia havukransseja.

  • Syksyllä 2014 innostunut joukko kokkaili metsän antimista herkkuja Poikkea polulta - mainiot marjat ja sienet -ruokakurssilla.

  • Kesäretki 2014 suuntautui Forssan ympäristöön ja retkelläkin tutustuttiin Liesjärven kansallispuistoon sekä ihailimme upeita -metsä-järvimaisemina maisemia Kaukolanharjun näkötornista.

  • Impin päivänä 11.6.2014 liki 30 osallistujaa kokoontui Karkkilassa halaamaan puuta, jossa haluttiin tuoda esille niin puun ja metsien taloudellista merkitystä kuin metsää ruoan ja virkistyksen lähteenä. Tapahtuma liittyi Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnalliseen tempaukseen, jossa yli 4000 henkilöä halasi yhtäaikaa kello 20 puita ympäri Suomea.

Karkkilalaisen juttu naistenpäivästä 2016
Joulumyyjäiset 2015
Juhlaväkeä Karkkilan Maa- ja kotitalousnaisten 80-vuotisjuhlassa
Korttien askartelijoita Naisvoimaa-päivänä 31.1.2015
Havukranssien tekijöitä.
Poikkea polulta - mainiot marjat ja sienet -kurssi